UG – JARTSA
1.-31.8.2021

Viikko 3 + 4 (16.8.-29.8.)

Koska olen laiminlyönyt velvollisuuttani kirjoittaa tänne (toim. huom. kirjoitushetki on 03.09.2021 eli residenssini on päättynyt) niin muistikuvani kolmannelta viikolta sekoittuu yhdeksi kuumeunimaiseksi mössöksi neljännen viikon kanssa joten aion vain sekalaisessa järjestyksessä mainita tiettyjä huippuhetkiä.

Tuntui että vihdoin aloin tuntemaan oloni kotoisaksi työpisteelläni ja näyttelyssä vierailevat silmäparit eivät häirinneet. Koska olen idiootti en hoksannut dokumentoida kaikkia teoksiani mutta tässä osa. 

Vaikka tulinkin Ouluun maalaamaan niin rumpujen hyväksikäyttö ollut jo varhaisesta iästä saakka osa omaa viikottaista ruutiinia niin visiitti kaverin treenikämpälle rumpusetin takana teki gutaa.

Sain tutustuttaa uuden tuttavuuteni oman elämän__koulu__koulukeittiöni saloihin tekemällä lauantaimakkaravoileipiä. (Vehnäpaahtoleipä, majoneesi, ~2cm siivu lauantaimakkaraa, juustoa, tuorekurkkua) Vitun jees! 

Testasin naapurissa olevan Noodle Bar 9:n Tom Yumin ja vietin seuraavat kolme tuntia paskalla. Lääkkeeksi hain kuvassa olevaa litkua, toimii!

Ripuliin kenties kiusallista lopettaa mutta kokonaisuudessaan olen loputtoman kiitollinen kaikille jotka meikälle mahdollistivat tämän kokemuksen! Tiedätte keitä olette joten aivan helvetinmoinen kiitos teille! Moro!

Viikko 2 (9.8.-15.8.2021)

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä ja vedin viime viikkoisen maalauksen gessolla piiloon. Maalaaminen takkuilee edelleen mutta koska näyttely on maanantaisin ja tiistaisin kiinni niin silloin pääsen puuhailemaan rauhassa ja puoliväkisin koitan saada kuvaa aikaiseksi. 

Vittu.

En tiedä mitä tämä esittää. Kaikki lähti ajatuksesta tehdä toisiinsa kietoutuneet ihmishahmot mutta jotenkin lopputulos oli jotain aivan muuta. Kaksi päivää tähän meni ja paska tuli. Noh.

Bongasin kaupassa vesipohjaista sprayta ja tämä oli niiden testauksen tulos. Tekee mieli sotkea kunnolla ja tehdä vaan abstraktia mutta jokin pakkomielle saa tekemään kasvoja sun muuta esittävää, saatana. 

Torstai ja taiteiden yö. Näyttelyssä ravaa ennätysmäärä katsojia ja ujous iskee enkä saa maalattua. Näyttely kiinni kuudelta ja kaljakaupan kautta Tähtitornin kahvilaan kuuntelemaan mökää. Muutakin ohjelmaa olisi varmaan kaupungilla ollut mutta puistonpenkki tuntui paremmalta idealta. Outojen kohtaamisten ja baarissa kilistelyn jälkeen lähden tinderissä tapaamani tytön luokse jatkoille. Hyvä ilta!

Alle neljän tunnin yöunilla koitan selvitä perjantaista. Suttailen lehtiötä täyteen ja lupaan itselleni että viikonloppuna sotketaan maalilla.

Lauantai ja urbaani kesäjuhla pikisaaressa. Bändejä, tuttuja naamoja, vesikuuroja ja kaljaa. Kerkeäähän sitä huomennakin maalata. Uudet rajoitukset tulleet voimaan ja baari sulkee ovensa yhdeltä. Päädyn jatkoille treenikämpälle ja avokätinen uusi tuttavuus jakaa valkoviini/sprite/viina -sekoituksensa kanssani. Kiitos! Yön ja aamun rajamailla kutsun itseni taas tindertuttavuuden luo. Hyvä ilta!

Alle neljän tunnin yöunilla alan nyt vihdoin toimeen ja päätän krapulaisella ja patoutuneella vimmalla improvisoida jotain tähän Tuirasta dyykkaamaani kaapinoveen. Iha jees.


Viikko 1 (2.8.-7.8.2021)

Maanantaina Onnibus toi minut ja maalaukseni Jyväskylästä Ouluun. Fiilikset olivat innostuneet sillä edellisestä visiitistä oli jo aikaa. Seitsemän vuotta täällä tuli asuttua aikanaan ja tämä mini-comeback tuntui oikealta. 

Ensimmäinen päivä oli täynnä tuttuja kasvoja ja avajaisia. Kaikki tuntui kummallisen tutulta, kai kuvittelin että asiat olisivat radikaalisti muuttuneet. Olin väärässä, huh. Väsyneenä ja avajaisista sekä sisäisesti että ulkoisesti juopuneena vaelsin residenssiin turvaan.

Tuira taikaa täynnä

Tiistaina pääsin Pikisaareen tsekkaamaan näyttely/työtilat. Ja coolit tilat olivatkin! Lisää tuttuja naamoja ja moikkailua. Alan funtsimaan ekaa maalausta.

Keskiviikko ja torstai menee taas moikkaillessa ja maalauksen kanssa turhautuessa. Tein juuri niin kuin lupasin olla tekemättä eli aloin nyhräämään ja tekemään pikkutarkkaa. Noh ehkä se tästä jos vaan koittaa puskea väkisin… Näyttelyn pystytys etenee.

Tuskanurkkaus

Perjantai ja avajaispäivä. Kulttuuribingon 10v synttärinäyttely johon itsekin osallistuin maalaamalla kaveristani muotokuvan. Työpisteellä taiteilu ei tänään onnistu koska aika menee pystytykseen ja säätämiseen. Vallitseva energia on malttamaton. 

“Kemi SS”, 2021

Avajaiset onnistui hyvin. Mustelmia siellä täällä. Olin tarakalla? Perse on kipee. Unohdin ottaa kuvia. Olen näyttelynvalvojana mutta selviän.

Kiitos.

On sunnuntai ja tänäänkin näyttelynvalvojana. Koitan maalata työtä loppuun mutta käsi-aivo -yhteys on edelleen kateissa. Suunnittelen seuraavaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s